selvännäkijä anja ennustaa

Hei, olen ennustaja Anja    0700 57 5561

Olen saanut mahdollisuuden tässä nykyisessä elämässäni tutustua taas uudelleen niihin voimavaroihini, jotka ovat karmallisesti minua seuranneet useiden elämieni ajoilta. Osa näistä ennustajan ja parantajankin kyvyistä on perintänä saatuja.

Minulla ei näkijänä ole tarvetta mainostaa uskonnollisuuttani eikä liioin erityisiä erikoisalojani näkemiseni suhteen. Jokainen vastuunsa tunteva ennustaja on luonnollisesti yhteydessä universaalimme korkeimpiin energioihin ja on itsestään selvää, että auttajan on havaittava myöskin kaikki ei hyvät energiat, joita keskuudessamme liikkuu .

Jokainen auttaminen on ainutkertainen. Auttaminen ja aihealue riippuu paljon siitä, millä energiatasolla apua etsivä on. Kun ennustajana ja ihmisenä on oman sakrakeskuksensa tasapainottanut ja hyväksynyt oman identideettinsä, joka on teettänyt yksinäisyyteenkin asti vetäytymistä, mutta antanut sisäiselle kasvulle meditoinnin kautta tilaa ymmärtää unimaailman viestit filosofispsykologisin merkityksin.

Sisäiset voimavarat löydettyäni minut ohjattiin oikeiden asioiden pariin, johon kuuluu reikiparantaminen, astrologian, mytologian ja yrttien tutkiminen ja niiden parantavat ja vahvistavat vaikutukset.

Minut ohjattiin myös tälle Unilin linjalle auttajaksi ja näkijäksi. Täällä linjoilla työskennellessäni ovat parapsykologiset ja yliluonnolliset voimavarani päässeet hyötykäyttöön ja täällä olen myös niiden myötä oppinut ymmärtämään kuinka rukouksenkin voimalla on merkityksensä. Kiitokset kuuluvat jokapäiväiseen elämääni. Ilman suojelusta ja Taivaan Isän varjelusta en olisi näin onnellinen.

Tunnen että minulla on oma tehtäväni auttaa ja jokainen autettavani on vahvojen vaistojensa ansiosta soittanut juuri sinä päivänä, kun olen täällä Unilin linjoilla ollut. Kaikella on tarkoituksensa. Olkaamme tasapainossa ja kuunnelkaamme sisäistä ääntämme. Se ohjaa omavaraisuuteen.

Minut löydät alla olevan aikataulun mukaisesti Unilin linjoilta. Olen valmiina auttamaan ja selvittelemään myös taloudellisissa asioissa sekä työasioiden muutoksiin liittyvissä asioissa.

Terveisin Anja

Olen tavattavissa seuraavasti:
  • ti
  •    7.2
  •     klo
  •   8-17
  • pe
  •   10.2
  •     klo
  • 17-22
  • la
  •   11.2
  •     klo
  •   9-17
  • su
  •   12.2
  •     klo
  •   9-17

Minut tavoitat numerosta       0700 57 5561


ETUSIVULLE

puh. hinta 2,19 €/min

© 2011 Unil